Elli Isokoski

Tanssitaiteen maisteri Elli Isokoski on vienyt nykytanssia vanhustyön yksiköihin vuodesta 2002. Hän toimii laaja-alaiseti tanssijana, kouluttaja, yhteisötaiteilijana, tuottajana ja videotaiteilijana. Isokosken työ ikäihmisten parissa käynnistyi halusta viedä tanssiesityksiä hoitolaitoksiin, mutta on vuosien mittaan laajentunut sisältämään hoitajakoulutusta, taiteilijaresidenssejä hoivayksiköissä ja osallistavaa tanssielokuvatyöskentelyä. Taiteellisessa työssä Isokoski arvostaa kohtaamisen hetkiä ja haluaa tuoda ikäihmiset esille luovina toimijoina.Tällä hetkellä hänen tanssielokuvatyöskenteyä ikäihmisten kanssa rahoittaa Suomen kulttuurirahasto kolmevuotisella henkilökohtaisella apurahalla. Isokoski on myös perustamansa tanssiryhmä Myrskyryhmän johtaja. 

Ars Moriendi -festivaalilla Isokoski pitää taiteilijapuheenvuoron osana keskustelutilaisuutta: Kuoleman kanssa – keskustelua kuolevan eksistentiaalisista tarpeista ja taiteen menetelmistä