Eristysaika – Silja Vuorikuru

Luonto lepää, kun kukaan ei matkusta, muistutamme samanmielisinä toisiamme. Puhumme sinisestä taivaasta Kiinan yllä, puhumme lumipeitteestä, joka vihdoin kattaa Helsingin. Haluamme uskoa, että pandemia on tullut tarjotakseen lohdullisen vastauksen ympäristöstä jakamaamme huoleen. Vaarasta seuraa turvaa, pahasta hyvää.

 

Kunpa delfiinit uisivat Venetsiassa oikeasti.

 

Emme mene työpaikoillemme emmekä päästä lapsiamme kouluun tai päiväkotiin, koska yritämme suojella heitä, joita kulkutauti eniten uhkaa. Osa heistä, sodan muistavista, ei kaipaa apuamme. Neuvoja ei oteta vastaan nuoremmilta, ei etenkään kaupungissa asuvilta, yliopiston käyneiltä nuorilta naisilta. Huulipunahallitusta mollataan kaupanedusringeissä ja mökkimatkoilla, joista suojelemamme eivät suostu luopumaan. Suljetun Uudenmaan raja olisi helpompi ylittää kuin välillemme revähtänyt kuilu.

 

On myös niitä sodan muistavia, joille valmiuslain käyttöönotto kirkastaa muistikuvat sodasta. Silloinkin suljettiin koulut, silloinkin kuunneltiin tarkkaan, mitä uutiset kertoivat.

 

Tulen ajatelleeksi heitä, joiden viimeinen kevät ja kesä, viimeinen kirkas aika, kuluu yksinäisyydessä. 

 

Kuusivuotiaan ajanlasku jakautuu aikaan ennen ja jälkeen koronan. Hän aloittaa yhä useamman lauseen sanoin ”oliko silloin vielä koronaa, kun…”

 

Yksitoistavuotiaan etäkoulutehtävät kilahtelevat puhelimeeni oppiaine kerrallaan. Oma opettaja muistuttelee armollisuudesta, mutta taito- ja taideaineiden opettajat villiintyvät. Wilman värittää harmaa merkintä, koska valokuva lapsen rakentamasta spagettitornista on jäänyt lähettämättä.

 

Tämä kulkutauti ei niitä satoa kuten rutto Aino Kallaksen ”Gerdruta Carponaissa”. Valokuvat ruumiskasoista on sittenkin otettu liian kaukaa. Omassa kotikaupunginosassani on todettu nollasta yhdeksään tartuntaa, viikosta toiseen.

 

Kun lapsi saa lähetteen koronatestiin, vaara harppaa yhdellä askeleella kotiimme. Jo tekstiviestitse saadut ohjeet näytteenoton käytänteistä ovat kotoisin tieteiselokuvien maailmasta. Aikuinenkin näkisi painajaisunia avaruuspukuisista hoitajista ja auton sivuikkunan kautta otetusta näytteestä.

 

Emmekö sittenkään patistaneet käsien pesulle joka ulkoilun jälkeen? Onko lapsi käynyt salaa kaupassa kavereiden kanssa, vaikka vannoo toista? Kantaako naapuri tautia oireitta, varoittamatta?

 

Haluamme olla varovaisia, vastuunsa tuntevia aikuisia. Haluamme asua varovaisten, vastuunsa tuntevien ihmisten asuinalueella.

 

Kun tieto negatiivisesta testituloksesta saapuu, hengitämme syvään helpotuksesta. Hetken päästä koko edellisten päivien huoli tuntuu naurettavan ylimitoitetulta. 

 

Ja kaipa lapset sentään pihalla voivat leikkiä?

 

Olen pelännyt kuolemaa suurimman osan elämästäni; pandemiaa en siihen tarvitse. Pelkään äkillistä ja ennenaikaista kuolemaa, odottamatta väärään perheeseen tiensä löytävää kuolemaa. Pelkään sairauskohtausta, synnynnäistä vikaa, iän karttuessa kohtalokkaaksi kasvavaa rappeumaa. Pelkään soittoa sairaalasta ja suruviestiä ulko-ovella.

 

Pelkään syystä, kuoleman kohdanneena, liian varhaisen surun kokeneena. Suru tekee elämästä pysyvää poikkeusaikaa ja ajaa tehokkaasti vapaaehtoiseen eristyksiin ihmisistä, joiden mielestä kaikki on itsestä kiinni, mahdollisuudet ovat yhdenveroiset kaikille, ja asioilla on taipumus järjestyä.

 

Tällaisesta pelosta ei ole luvassa vapautusta. Tältä kukaan ei tarjoa suojaa.

 

Toukokuussa lapset palaavat kouluun ja päiväkotiin. Pistäydyn työpaikalla, uskaltaudun kirjastoon. Bussit ajavat edelleen tyhjinä, yhä useampi verhoaa kasvonsa maskiin.

 

En ole edelleenkään peloissani, toistaiseksi tämän pandemian hyväosaisiin kuuluvana, mutta turhautunut ja väsynyt olen. Mieli haluaa löytää tarkoituksen poikkeusajalle: eikö kevät vain kukikin vihreämmin tänä vuonna? Ehkä se on luonnolle tarjoamamme levähdyksen ansiota? Ehkä tulevaisuuttamme paljon synkemmin varjostava huoli ympäristöstä on haihdutettavissa toimin, joihin tänä keväänä olemme tottuneet?

 

Tahdon Venetsiaan.

 

Silja Vuorikuru (s. 1977) on Helsingissä asuva kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija.

 

LUE KAIKKI ARS MORIENDIN KORONAPÄIVÄKIRJAT