Kaksi runoa kuolemasta – Iida Ojanperä

Rakkaus istuu kierreportaissa

Rakkaus istuu kierreportaissa
Kuuntelee kuinka – –
Tumma nuotti kulkee pitkin huoneistoja
Seinissä väreilee elämänrytmien päällekkäisyys
– alkujen ja loppujen askellus

Vanha talo huokaa
Rakkaus huokaa

ja koskettaa sormellaan maalipinnan lohkeamaa
kuin osoittaakseen terälehden irronneen
juuri siitä kohdasta kukintoa:

”Mitä se etäisyys sitten on?”

Emmehän koskaan ole hienoisen auringonvalon
piirtämiä ääriviivoja kauempana
toisistamme

tai niistä tarinoista,
joita sydämiin kätkeytyy

päivin ja öin
päivin ja öin

jokin ovista avautuu

 

Iida Ojanperä 2012

Love leans on the spiral stairs

Love leans on the spiral stairs
Listens to how – –
A dark note glides through all rooms
The walls shiver with overlapping rhythms of life
– spacing of the beginnings and the ends

The old house sighs
Love sighs

and touches the crack of wall with a finger
As if showing how a petal has felt
just from that part of a flower:

”What is the distance then?”

We are never further away from each other
than the outlines drawn by tender sunlight

or away from those stories
that our hearts hide

Every day and night
Every day and night

some door will open

 

Iida Ojanperä 2012

 

***

Aina joku kuuntelee

 

Aina joku kuuntelee
Olen yhä enemmän –

rivien välissä
Lähestyn tarinaa, joka kulkee rannoilla,
kunnes taivas ja meri ovat samaa tummaa

Samaa yhteensopivaaAskelista kantautuvaa sydämen rytmiä

Jotain mitä haluaa kuulla
Jotain mihin haluaa kuulua

Tarina elää meistä jokaisen kasvoilla – –

Kerronko auringon noustessa?
Kerronko nyt kun olet siinä?

Iida Ojanperä 2013