Paluu elämään – Markku Jalonen

 

Tammikuussa 1986 minä kuolin. Olisin samana vuonna täyttänyt 40 vuotta. Olimme olleet tulevan vaimoni kanssa laskettelemassa Cerviniassa ja paluumatka alkoi kukonlaulun aikaan kello viisi aamulla. Tarkoitus oli matkata Geneveen, josta lentokoneelle Helsinkiin.

Johtuen varhaisesta aamusta nukahdin morsiamen viereen linja-auton käytävän puoleiselle penkille.

Morsian kertoi myöhemmin, että olin alkanut hengittää huonosti ja korahtelin voimakkaasti. Sitten kasteltiin housut ja henki ei enää kulkenut.

Muistan erittäin selvästi, että näin edessäni kirkkaan valon ja tiesin, että tuonne olen menossa. Viimeinen ajatukseni oli, että olen jo elänyt niin hyvän elämän ja kokenut paljon, että voisin lähteä. Tunne oli erittäin positiivinen sekä voimakas. Lähtö ei pelottanut lainkaan – päinvastoin. Tuonne oli hyvä mennä.

Linja-autossa sattui kuitenkin olemaan mukana nuori mies, joka työskenteli ensihoitajana ambulanssissa ja hän repi minut jakkaralta lattialle ja alkoi elvyttämään. En tiedä kauanko oli lattialla, mutta en ollut mitenkään halukas heräämään.

Kun tämä ensihoitaja sai minut vihdoin tajuihini, oli paikalle tilattu taksi joka vei minut Geneveen jossa päädyin sairaalaan. Vietin siellä viikon ja palasin sitten kotiin. Suomessa sairaalassa todettiin, että oli saanut veritulpan keuhkoihin, joka merkitsee yleensä varamaa kuolemaa.

Silti – kuoleminen oli todella positiivinen kokemus enkä ole sen koommin pelännyt lähtöä. Uskon vahvasti, että jossain on toinen ulottuvuus. Ei ole taivasta tai helvettiä vaan paikka jossa kaikki on paremmin. Itse ajattelen niin, että ihmistä voi verrata maitopurkkiin. Kun hän syntyy, on purkki täysi. Kun ikää karttuu, maito menee jonnekin – en tiedä minne. Kun purnukka on tyhjä, ihminen siirtyy toiseen olomuotoon. Kuvaannollista maitoa voidaan kutsua vaikkapa sieluksi tai minäksi.

Kun vaimoni kuoli reilu vuosi sitten sairastettuaan yksitoista ja puoli vuotta, uskon että se missä hän nyt on, on parempi kuin se maailma, jossa hän viimeiseksi kolme vuotta eli kun hänen kuntonsa huonontui dramaattisesti.

Tämä oli minun tarinani. Älkää siis pelätkö kuolemaa. Sen jälkeenkin on olemassa jotain…

 

Markku Jalonen

 

LUE KAIKKI ARS MORIENDIN KUOLEMAPÄIVÄKIRJAT