Kuolema kuuluu kaikille ja koskettaa jokaista.
Me synnymme ja me kuolemme. Kuolema on ihmiselämän perustavin tosiasia ja tietoisuus siitä vyöryy ylitsemme erilaisissa kriisi- ja taitekohdissa, kuten esimerkiksi läheisen ihmisen kuollessa. Kuolemasta on kysymys myös ihmis- ja eliökuntaa koskettavissa suurissa kohtalonkysymyksissä: maailman rajallisuudessa, ilmastonmuutoksessa, ekosysteemien kestokyvyssä ja lajien sukupuuttoaallossa. Samalla kuolema on suurin ja kiehtovin kaikista maailman mysteereistä ja kaikkien kulttuuriperinteiden ytimessä. Se on radikaali raja tämän, tutun ja tiedetyn sekä jonkin täysin toisen ja tavoittamattoman välillä. Kuolema on salaisuus, loputtoman ihmettelyn ja luovuuden lähde. Omakohtaisen kysymisen kohteena kuolema haastaa arkisen ajattelun, kulttuurin ohjaamat käsitykset ja asioiden itsestäänselvyyden. Kysyessämme kuolemaa kuljettaa se meidät ajattelumme keskipisteeseen kysyen keitä olemme, mihin olemme kiinnittyneitä ja mikä on asioiden merkitys.
Keväällä 2020 olemme keskellä koronaviruksen aiheuttamaa pandemiaa.
Elämme poikkeusaikaa, joka on seurausta sekä viruksesta itsestään että kaikista niistä poikkeuksellisista toimenpiteistä, joiden kautta viruksen leviämiseen on pyritty vaikuttamaan. Poikkeustoimenpiteet ovat muovanneet arkisen kokemusmaailmamme uusiksi rajoittaen liikkumistamme ja perustavia tapojamme olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Monien kohdalla työelämä on saanut uusia muotoja. Joillakin työt ovat loppuneet. Oman välittömän kokemusmaailmamme ulkopuolella pandemialla ollut mittavia vaikutuksia sekä politiikaan, globaaliin talouteen että muuhun yhteiskunnallisen toimintaan ympäri maailman. Muuttunut mediaympäristö on niin ikään osa uutta arkeamme. Keskellä koronatapahtumia reaaliajassa seuraavien uutisten, analyysien ja näkökulmien virtaa on vaikeata olla huomaamatta poikkeusajan mittakaavaa.
Missä me olemme kaiken tämän keskellä?
Jokaisella on omat tapansa ja välineensä suhtautua tilanteeseen, mutta maailmanlaajuisen epidemian kohdalla raami erilaisille kokemuksille on jaettu. Kukaan ei tiedä, minkälaisia muotoja tulevaisuus ottaa, mutta yhteinen on tapa, jolla poikkeusaika luo murtumia meidät normaalioloissa ympäröivän ja lävistävän maailman jokapäiväiseen itsestäänselvyyteen. Ja juuri tämä nostaa maailman aivan erityisellä tavalla näkyväksi sekä havainnoimisen ja kyselemisen kohteeksi. Poikkeusaika herättää meidät ajattelemaan. Ja ajattelua kehystää tavalla tai toisella tietoisuus siitä, että viime kädessä koronassa on kyse kuolemasta – eikä ainoastaan etäisestä, jossain muualla ja joillekin toisille tapahtuvasta kuolemasta, vaan myös lähelle tulevasta mahdollisuudesta, että joku meille läheinen ihminen saattaa kuolla. Poikkeusaika herättää meidät pohdiskelemaan ja kuoleman läheisyys kuljettaa kohti pohdinnan keskipistettä. Kuten filosofi Martin Heidegger sanoo, kuoleman tajuaminen omassa olemisessa avaa mahdollisuuden autenttiseen, varsinaiseen olemiseen. Se on mahdollisuus riuhtaista itsensä irti jokapäiväisyydestä, joka sulkee ja kätkee ihmisenä olemisen perustan.
Ars Moriendin kollektiivinen Koronapäiväkirja on monen kirjoittajan teksteistä koostuva digitaalinen kokoelma, joka sisältää poikkeusajan herättämiä ajatuksia elämästä, kuolemasta ja maailmasta.
