Runoja kollektiivisesta runotyöpajasta ja verkkokyselystä
Toimittaneet Aija Salovaara & Jenni Hurmerinta

Takaisin GALLERIAAN

I

Kun pimeys väistyy, virtaa valo
Koen, kohtaan mahdollisimman paljon
Uutta
Lupauksen uudesta
Lupauksen mistä? Sitä se ei paljasta.
Normaalia? Sitä sen pitäisi
Olla
Henkäys. Se viimeinen. Vain henkäys
kynttilä sammuu
runo poistuu
Sulkeutuu
Alkaa ajaton aika ilman läsnäoloa.
Unendlichkeit
L´infinito
Kuolema.
Kevyt, ohut, hikinen, painava
Suuri
Kun se tulee
Kun se lähtee
Pitkä puristus
Tai lyhyt
Välttämätön, mykkä, raaka sydän
Pieni, musta möykky
Sykkivä rotko, pehmeä lämmin liina
Mauton, hajuton, eimitään.
Loppu, rauhoittuminen ja rauha.
Syli, taivaan halkova hiihtolatu
Kaunis ja ikuinen
Aamunkoitto
Kuolema. Elänkö sinun jälkeesi? Niin toivon. Olemassa en enää ole, mutta tuskin se on kaiken loppu.
Pistät minut elämään. Pistä minut elämään.
Halaa minua
Silmät suljettuina
Saan elää. Sain elää.
Elämän, sen kiertokulun. Matkan, tämän omani.
Hitto, että se olikin hyvä.

II

Elämän alkaessa alkaa kuolema.
Niin sen on mentävä.
Sydämestäni, aivoistani, suolistostani
se etenee minuun
koko ihmiseen
Minulla on vain tämä. Tämä hetki
Elämä. Sen jatkumo, joka kantaa kasvojani
Laulu, jonka kirjoitan itse. Laulu, joka kertoo kodista, kissasta, irtokarkeista
Muistakaa
Muistakaa minut
Yöllä se tulee. Iskee salaman tavoin
Saattaa jyrkänteen yli
työntää.
Läpi välttämättömän esteen, joka kätkee
Estää näkemästä
Ai, kato, Saatana, terve vaan.
On tuntemattoman virran syleily
Lämpö, jota ei ole ilman kylmää
Suloinen kylmyys
Valtava, lämmin, musta kissa
joka hyppää syliin
On pelko
Kauhu
Kutsu ja lohtu
On myskin, suitsukkeen, hyasintin
mätänemisen tuoksu
Sisäinen rauha
Lepo
Ei pelkoa. Ei pelottelua.
Ennen olit vihollinen, nyt puolueeton ystävä ja vapautus.
Sielu, joka kohoaa
Jonnekin
Ystäväni. Sinut opin koko ajan paremmin.
Maltathan kuitenkin hetken?
Ei tavata vielä.

III

Kiitos, mahtava herrani!
Opettajani, self-help-oppaiden kuningas.
Sinä laitat minut kokemaan
Kokeilemaan
Tutkimaan
Hengittämään
Tarrautumaan
Halaamaan
Rakastamaan
Kaipaamaan
Sinä tulet, tiedän sen. Juuri oikealla hetkellä sinä tulet.
Minä luotan ja uskon sinuun.
Olen valmis!
Ole hellä.
Rakkaus, rakkaus, rakkaus!
Kiitos rakkaudesta. Kiitos näistä lahjoista.
Anteeksi
ole hyvä.
Kiitos, että olit, kiitos, että sain olla.
Minä opin, minä rakastan
Sinua
aina

IV

Kuolema on ihmisen kokoinen, muotoinen ja painoinen valkoinen valo
siirtymistä toiseen tilaan, ikuisuus
Kuolema on kevyt, tumma, ohut verho, joka kietoutuu vuorotellen jokaisen ympärille
Kuolema maistuu joko suolaiselta tai kuivalta,
tuoksuu joko pistävältä, tutulta, muistolta tai Rakkaalta,
kertoo joka kerta enemmän, muttei koskaan kaikkea
Kuolema elää sydämessä rakkautena & kaipuuna –
kun ei ole rajoja
mikään ei tunnu merkitykselliseltä
Yleensä emme edes halua huomata sitä,
vaikka se liikkuu koko ajan niin lähellä
Kuolema voi tulla liian aikaisin ja liian raa’asti, mutta
onko silloinkaan kuolema julma, vai elämä
Kuoleminen voi olla hirveää,
mutta ehkä kuolema on sittenkin hellä
Se ei oikeastaan edes näytä pelottavalta,
jos vain jaksamme katsoa
siihen päin kunnolla
Sillä on yhtä aikaa kiltit ja hellät sekä julmat ja hirveät kasvot
Kuolema on ihmisen näköinen, esivanhempieni näköinen,
sukututkimus rauhoittaa, niin iso määrä ihmisiä sukupuussani eli ja kuoli ennen minua,
en ole ensimmäinen enkä viimeinenkään, jolle käy niin:
kuolema antaa tilaa toisille, rajallisuuden koodi on kitketty geeneihimme
Kuolema alkaa kun ihminen päästää irti elämänhalustaan, usein pakotettuna
masennus on jo pala kuolemaa
Kuolema on varsin pieni, tumma, hyvin tiivis ja hyvin painava ja
etäisesti sydämen mallinen, asettuu sydämen paikalle
Kuolema haisee hieman hajoavalle vanhalle kudokselle (eltaantunut rasva),
mutta enemmän ilmalle, tilalle ja avaruudelle
Kuolema pelottaa, mutta se tuntuu myös vapautukselta –
jostain syystä ajattelen pimeää
jonka taustalla paistaa valo
Kuolema kertoo: ”Ei tarvitse pelätä. Tulen luokse, kun on aika. Minussa odottaa vapaus.”
Kuolema on suuri tuntematon ystävä
Se on kasvanut minuun. Se määrittelee minua. Se on ahdistava ja rakas.
Kuolema ei näytä, haise, maistu miltään, kuolema on ei-mitään, kuolema ei kerro mitään, sillä on suuri avonainen suu
ihmiset katselevat sen kitaan ja koettavat tulkita viestiä, jota ei ole
Kuolema on litteä ja harmaa, kuivia lehtiä ja maatumisen hajua, mutta
piilossa sen syvyyksissä risteilee valkoisia juuria
Kuolema alkaa jo hedelmöittymisessä, syntymässä,
se kehittyy, kypsyy, odottelee oikeaa hetkeä ja
sitten lopulta saapuu
varmaan jo silloin kun emme huomaa
tietämättä joskus ehkä itsekään
mitä aikoo

V

Kuolema on sininen, violetti tai valkoinen
se on väri, joka heijastuu kuoleman hetkestä.
Pysähdys. Raukeus. Rauha.
Matka tässä ulottuvuudessa päättyy.
Kuolema on piste ja pilkku jonkun välissä.
Elämään liittyvät merkitykset,
joita jokainen persoona elämäänsä liittää –
tahtomattaan tai päätösten kautta.
Kuolema on läpinäkyvä.
Läsnäoleva ulottuvuus.
Luopuminen.
Uuteen siirtyminen.
Mahdollisuus.
Mahdollisuus.
Kuolema on kaunis, kirkas, valoisa.
Kuoleminen voi olla ruma, kipeä, synkkä, pelottava.
Select entry.
Luopumista ja vapautumista.
Siirtymistä ajattomuuteen.
Ennen kuolemaa levottomuus
jota seuraa täydellinen rauha, valo.
Kuolema, eli elämän rajallisuus
antaa jokaiselle hetkelle merkityksen
itselle sopivalla tavalla.
Vaakatasossa.

VI

Imagine death as an upcoming storm
which can be announced long before it emerges or suddenly arises
It is a powerful storm which can destroy people’s lives,
but there is always a calm after the storm,
there is life after death
Kuolema on ensin raskas, liian raskas, mutta
sitten tulee kepeys, ilmavuus, äärettömyys
astumme portista iankaikkiseen elämään, jälleennäkemiseen
maanpäällisen ajan loppuun
Edellinen elämä, seuraava elämä: vähempi kuin sielunvaellus
tuntuu valtavalta tuhlaukselta
ja niin epäreilultakin
Oli ihan kiva elää, vaikkei aina oikein siltä tuntunut
Odota vielä hetki, katellaan nyt vielä – miksei?
Jollet malta odottaa, ole armelias
ja tee työsi rauhallisesti ja kivuttomasti
Kuolema sattuu jos sitä vastaan taistelee
niin kuin tuoliin takertuvaa rimpuilevaa lasta voi sattua
kun hänet nostaa väkisin tuolista
Jos ei rimpuile, noutaja on ystävä
Lopussa elän ja rakastan ennen viimeistä henkäystä
lausun ääneen Jumalan nimiä –
jospa hän tulisi noutamaan
ennen: elämä & odotus
jälkeen: rauha & seikkailu
sanoin rakastavani
sanon rakastavani
And in the end it doesn’t matter
how long we were separated
because the days we were spending apart from each other
are just drops in the ocean
of the infinity we’re going to experience together from now on
Se on sitä
kun minua ei enää ole
and then I am no more
ennen tulee elämä ja ilo, sitten tulee suru ja ikävä
Annan tilaa seuraavalle polvelle,
kun siirryn viimeiselle portille
toivoisin sen auki ja vievän minut ikuiseen elämään
Kuolema on majesteetillinen, lopullinen,
mutta samalla aikaa hento henkäys
Kuolema on kohahdus
se alkaa rinnasta, puristaa kehoa kokoon
ja katoaa kuin kohahdus
Irtaudun, leijun, vapaudun
DNA:ni kaksoiskierre jatkaa matkaani, minä jo tomuna
Kuolemalle kiitos
olet vienyt eniten, olen saanut eniten
rakastaa ja tulla rakastetuksi, jättää jäljen

VII

Kuolema on pysähdystila
johon fyysinen keho lopullisesti vaipuu
samalla kun jokin toinen osa meistä siirtyy ja
jatkaa olemassaoloaan jossakin toisessa tilassa.
Henki lähtee jatkamaan matkaansa ja jäljelle
jää ruumis eli tyhjät kotelot.
Kuolemaa edeltää elämä ja sen jälkeen
on jokin aivan uusi olemassaolon muoto, erilainen
kuin mikään mitä koemme elämässä maanpäällä.
Kuoleman merkitys on kiertokulku,
elämän merkityksellistäminen.
Kenelläkään ei ole tarkoitus olla aikaa ikuisesti
ja jokaisen täytyy lopulta siirtyä
uuden elämän edestä.
Ehkä saamme kuolemassa myös jonkun muun
uuden tehtävän tai merkityksen,
jota emme eläessä vielä tiedä.
Kuolema on elämän täyttymys.
Syvimmän luontonsa löytäminen
ja sen kuunteleminen.
Ihmisessä asuvan jumalallisuuden tavoittelu,
sen ohjauksessa toimiminen.
Vääjäämätön ja peruuttamaton kehollisen elämän päätepiste.
Sielun elämä voi jatkua kuoleman jälkeenkin,
mutta toisaalta sielu voi olla kuollut ruumiin vielä eläessä.
Kuitenkaan ilman elämää ei ole kuolemaa
ja päinvastoin.

VIII

Siirtymä fyysisestä vuorovaikutuksesta kosmoksen kanssa niiden ihmisten ja sukupolvien muistoihin, joita elämäni on koskettanut. Ennen: subjektiivisia kokemuksia, itsen ulkopuolisia ja myös intentioistani vain välillisesti riippuvia kokemuksia muiden ihmisten mielissä. Jälkeen: edellä mainituista vain jälkimmäistä. Vuoro siirtyy seuraaville. Yksilön resurssit muokata yhteisöllisesti tiedostamaamme tai tiedostamisen ja tietoisuuden ulkopuolella olemassaolevaa aika-tilaa ovat rajalliset. Kun toiset väistyvät ja toisia tulee tilalle, takaa se niin evolutiivisen kuin kulttuurisenkin diversiteetin maapallolla (ja universumissa) eli estää degeneraation. Seurauksena myös epäjärjestyksen kasvu (toistaiseksi) ja sattuman merkityksen lisääntyminen maailmassa, hyvine ja huonoine seurauksineen. Omasta toiminnastaan riippumatta tänne syntyneiden ja syntyvien orgaanisten entiteettien osallistuminen tiloihin ja aikaan. Kuolevan yksilön ja hänen välittömän fyysisen ympäristönsä orgaaninen sulautuminen eteeriseen. Liukumia aistittavien ominaisuuksien kuten kolmiulotteisuuden ja äärettömyyden, äänen ja täydellisen liikkumattomuuden, valon ja sen absoluuttisen vastakohdan välillä. Kuolevalle näkö- ja muiden aistien rajoja ei enää ole. Jälkeen jääville (ihmisille) herää suunnaton suru omien aistimusten rajoittuneisuudesta ja he voivat nähdä sisälle surun olemukseen. Kuolemalla ei ole kasvoja, kuten kuulla ei ole ylä- tai alapuolta. Se on sama kaikille ja silti aina eri – ainaisessa liikkeessä oleva mysteeri.

IX

Minä en tiedä. Minä en ihan todella tiedä.
Kuoleman jälkeen uskon, sen jälkeen en tiedä.
Eläminen. Ennen kuolemaa on eläminen,
kokeileminen, tutkiminen, täällä ihmettely ja palloilu, tilaisuus katsella
mitä muuta täällä pallolla sattuu elelemään samaan aikaan.
Tulla rakastetuksi ja rakastaa. Sitten on paljon kaikkea muuta hauskaa:
nähdä ja kokea, oppia, ymmärtää, tuntea, nauttia, oppia luopumaan.
Maailmaan tutustuminen oman ruumiin asettamien
rajoitusten ja mahdollisuuksien kautta.
Ajattelisin, että on tärkeää yrittää edes pikkuisen elää
ennen kuin kuolee
Ennen kuolemaa toivottavasti eletään tämä elämä ja sen jälkeen
seuraava elämä vielä paremmin, (jos uusi elämä lisäopiksi tarvitaan)
Ennen kuolemaa pitää tehdä rauha elämän kanssa.
Vain kuolemalla tehdään tilaa eläville, palataan syntymää edeltävään aikaan ja tilaan niin, että on peruuttamattomasti jätetty jälki maailmaan, oltu olemassa,
se on kaunista.
Siinä vaihdetaan hengelle vaatteita ja päästään aloittamaan uusi oppimiskierros,
(jos on vielä opittavaa)
Sen jälkeen on vetäytyminen, tilan antaminen seuraaville tutkiskelijoille
ehkä ymmärrämme, miten mielenkiintoista aikaa elossa oleminen on
jokin toinen, epäaktiivisempi aika
Toisaalta eläminen on myös niin raskasta, että parhaassa tapauksessa
kuolema antaa vihdoin levon
Ajattelisin, että ennen kuolemaa saattaa tulla jokin välähdys,
elämän tai jonkin tajuaminen, hyväksyminen.
Ihmisen henki kaikkine kokemuksineen poistuu tästä elämästä, vaihtaa maisemaa tai
palaa takaisin uuteen kehoon
Kuoleman jälkeen toivottavasti jonkinlainen rauha, seesteisyys.
Ainakin toivon, ettei kuoleman jälkeen tarvitse kärsiä eikä stressata –
se on jotain, mitä en ole koskaan nähnyt enkä osaa kuvitella