La 16.11.2019 – klo 12–13 – Tuomiokirkon Krypta – Kirkkokatu 18
Kuolema kirjassa on keskustelutuokio, joka rakentuu kolmen kuolemaa käsitelleen kirjailijan vuoropuhelulle. Keskustelutuokion aluksi kirjailijat kertovat kirjoistaan sekä kokemuksistaan kirjojen takana ja jakavat ajatuksiaan kuolemasta. Tämän jälkeen yleisö voi ottaa osaa keskusteluun tuomalla sen osaksi omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Kirjallisuustuokio paikantuu Tuomiokirkon kryptassa Teesalonki Post Mortemiin ja keskusteluun ottavat osaa seuraavat kirjailijat:
Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille
Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa
Kai Sadinmaa: Kuolleiden kirja
Sata kirjettä kuolleelle äidille on Meiju Niskalan omaelämäkerrallinen ja kirjoittajaansa säästelemätön kertomus menetyksestä, surusta ja eloonjäämisestä lahjana sekä kirouksena
”Ajattelemme kuolemaa loppuna, mutta se on myös alku.”Meiju Niskalan romaanin päähenkilölle muistisairaan äidin kuolema on lähtölaukaus: se on starttipistooli, jonka pamaus sysää hänet matkalle omaan ja äitinsä menneisyyteen sekä äidin poissaolon määrittämään tulevaisuuteen – masennukseen ja ahdistukseen, mutta ehkä myös rauhaan ja iloon. Sata kirjettä kuolleelle äidille on romaani siitä, kuinka oppia kuolemaan. Ja kuinka menetyksiä seuraavasta kaaoksesta selviää, kun jäljellä on pärjäämisen perintö. ”Minä en kyllä osaa olla kertomatta sinulle näitä kuulumisiani täältä. Minä en kyllä osaa päästää sinua kuolleiden maailmaan noin vain. Minä en halua suojella kuollutta elämältä.
Kun olen poissa on Anna-Maria Eilitän esikoisteos on herkkä, haikea mutta myös lämpimän humoristinen romaani ihmisistä, jotka välittävät toisistaan.
Ei rakkautta jaeta vaan kerrotaan. Ihmiset eivät suotta suojele toisiaan salaisuuksiltaan, miettii Ilona, 45 vuotta, kuollut. Ilona on perheenäiti, vaimo ja äidinkielenopettaja, joka joutuu suojatiellä auton töytäisemäksi. Hän lyö päänsä katukivetykseen ja kuolee välittömästi. Itse tapahtumasta Ilona ei muista paljoakaan, mutta muistikuvat ruumiinavauspöydältä lähtien ovat hämmentävän kirkkaat. Ilonan tie vie ruumishuoneelta öiseen kaupunkiin ja lopulta kotiin rakkaiden luo seuraamaan näiden elämää. Ilonan on vaikeaa päästää irti, kun hän on saanut eläessään niin paljon. Ennen pitkää tilanne alkaa kuitenkin häiritä: Miksi hän ei pääse eteenpäin? Jäikö jotakin kesken?
Välitilassa näkee kahteen eri suuntaan. Oikeastaan näkee enemmän kuin haluaisi mutta ei voi enää sanoa rakkailleen sanaakaan. Kaikki on jo sanottu ja tehty – vai onko sittenkään? Ilona osaa olla kiitollinen siitä, mitä elämä hänelle antoi. Hän ymmärtää iloita myös jatkoajastaan ja mahdollisuudesta tutustua läheisiinsä silloin, kun he eivät tiedä hänen katselevan. Mutta toisaalta: Onko lohdullista vai loukkaavaa huomata rakkaiden suojelleen häntä? Onko surullisempaa nähdä heidän kaipaavan häntä vai jatkavan tyytyväisinä elämäänsä?
Kuolleiden kirja ei ole kirja vain yhdestä hautausmaasta. Se kertoo oivaltavasti yhden hautausmaan kautta elämästä aina ja kaikkialla.
Tietokirjailija, pappi Kai Sadinmaa vie lukijan matkalle ihmisyyden ytimeen kävelemällä läpi Malmin hautausmaan ja selvittämällä sinne haudattujen ihmisten sytyttävät elämäntarinat. Miksi esimerkiksi Tauno Palon ja Ansa Ikosen elämät päättyivät lopulta niin eri tavoin? Mitä tapahtui Abloy-lukon keksijä Emil Henrikssonin haudalle? Entä kuka muistaa Monsieur Mossen, meikkimaailman ”Rembrandtin” tai Marokon Kauhun? Yksilöiden tarinoiden kautta Sadinmaa kertoo suurista kysymyksistä: mihin ihminen, etenkin suomalainen, elämässään pyrkii, mikä häntä ajaa eteenpäin? Millainen on unohdettu köyhien lasten hautapaikka, johon tietokirja päätyy? Kuolleiden kirja kertoo myös hautaamisesta: mitä krematorion työntekijä tekee, miten hauta kaivetaan ja millaisia hautauskulttuureja on muualla maailmassa ja historiassa? Entä millaisia ovatkaan hautausmaan puut, pensaat ja kukat?