-
42 – Mikko Manka
Täytin tänä keväänä 42 vuotta. Korona-ajan syntymäpäivät toivat samalla lapsuudesta yllättävän muiston: isäni oli aikanaan varma, että kuolee 42-vuotiaana. Hän oli omassa nuoruudessaan nähnyt tästä jonkinlaisen enneunen, joka oli niin vahva, että unikokemus ja tarina jäivät elämään. Ja tänä keväänä se sitten ponnisti esille muistojeni virrasta, kun itse saavutin tuon saman iän. Kenties muisto on…
-
Eristysaika – Silja Vuorikuru
Luonto lepää, kun kukaan ei matkusta, muistutamme samanmielisinä toisiamme. Puhumme sinisestä taivaasta Kiinan yllä, puhumme lumipeitteestä, joka vihdoin kattaa Helsingin. Haluamme uskoa, että pandemia on tullut tarjotakseen lohdullisen vastauksen ympäristöstä jakamaamme huoleen. Vaarasta seuraa turvaa, pahasta hyvää. Kunpa delfiinit uisivat Venetsiassa oikeasti. Emme mene työpaikoillemme emmekä päästä lapsiamme kouluun tai päiväkotiin, koska yritämme…
-
Hetket ovat jälkiä kokemuksessa – Pia Lindy
Toukokuinen aamu. Olen noussut sängystä, keittänyt kahvia, syönyt mysliä ja käynyt koiran kanssa ulkona. Olen avannut parvekkeen oven, katsonut kukkia, haistanut neilikan ja leventelin heikon tuoksun, vaihtanut ruukun paikkaa. Olen nostanut sälekaihtimia, pedannut sänkyni, etsinyt siniset verkkarit kaapista, antanut koiralle ruokaa, kuullut lokin, traktorin ja autojen ääniä keittiön avoimesta ikkunasta. Olen lukenut tyttären viestin puhelimesta,…
-
Kuolema tanssittaa kaikkia – Satu Lidman
Joensuu, 1990-luvun puoliväli. Villi ja vapaa opiskelijaelämä on oraalla. Historian opinnoissa minua kiinnostavat erityisesti kysymykset menneiden sukupolvien identiteeteistä sekä se, miten ratkaistiin arkea ravistelevia kriisejä. Joltain kurssilta tajuntaan iskostuu keskiaikainen ”hyvän kuoleman” tavoite. Ajatus pysäyttää. Kuoleminen on taito, ars moriendi. Se on sidottu sitä edeltävän elämän kulkuun sekä kuolemisen henkiseen ja fyysiseen tilaan. Onnellinen…
-
Äidin kuolema ja isän hautajaiset – Eero Huovinen
Olen siitä outo pappi, että en ole ollut milloinkaan läsnä silloin, kun ihminen kuolee. Kuolleita olen kyllä nähnyt, mutta kertaakaan en ole ollut paikalla juuri kuolinhetkellä. Kuoleman teologiasta olen vuosien aikana kirjoittanut monenlaisia kirjoituksia, akateemisia ja yleistajuisia. Vaikka en siis ole katsonut tätä elämän vihollista silmästä silmään, jotain magneettista hänessä on. Magneetin asennosta riippuu,…
-
Oikeus kuolla : Oikeus antautua elämälle – Emma Fogelholm
Oli äitienpäivä. Halusin käydä äitini luona, pötköttää hänen vierelleen sänkyyn, pitää kädestä kiinni, halata, osoittaa kiitollisuuttani, olla yhdessä. Jos toisin hänelle vahingossa koronatartunnan, olisiko se tragedia? Vaiko kenties hänen mielestään vapautus? Äitiäni on suojeltu hoitokodissa viranomaisten päätöksestä yli kolme kuukautta. Hän ei dementiasta johtuen ymmärrä muuta kuin fyyisistä läheisyyttä, kosketusta. Hänen elämästään on korona-aikana hävinnyt…
-
Thanatos on poissa! – Anna-Maria Isola
Avaan ikkunan, suljen verhon, pyöräytän peiton syliini ja kierähdän unen eteiseen. Rakensin eteisen, kun olin vielä aivan pieni. Olin kuullut tytöstä, joka nukkui tulitikkurasiassa. Siksi tyhjensin kaapistani hyllyn ja asettelin sinne tulitikkurasian. Olin kuullut myös sadun naisesta, joka asui metsässä kissansa kanssa ja neuloi mökkinsä suojaksi suuren pannumyssyn. Olen tulitikkurasian tyttö ja pannumyssytalon nainen. Niin…
-
Jatkuvuus – Roosa Valkila
Minun elämäni ei ole muuttunut juuri ollenkaan rajoitustoimenpiteiden vuoksi. Teen samoja asioita kuin ennenkin, nukun, syön, ulkoilen, kirjoitan ja viestittelen kavereiden kanssa. Pidän kiinni normaalista elämästä myös siksi, että se luo tietynlaista jatkuvuuden tunnetta. Rutiinit tuovat turvaa, päivärytmin ylläpitäminen on hyväksi terveydelle. Mitä sitten tapahtuisi, jos niistä ei pitäisikään kiinni? Alkaa häilymään rajalla, aika mataa…
-
Leposijoja – Pia Houni
16.2.2020 Palasin Italiasta kotiin. Rooman Villa Lanten residenssissä viettämäni helmikuu oli ihana. Aurinko lämmitti ja kaupunki huokui kevään heräämistä. Hyvät kirjoittamispäivät tuntuivat vahvistavilta. Keskittyminen on voimauuttava kokemus. Villa Lanten kirjastossa istuessani muistelin niitä opiskeluaikojen tai työrupeamien hetkiä, jolloin on ollut mahdollisuus pitkäjänteisesti keskittyä tiettyyn asiaan. Tämä lähes harras tila kutsuu ajatuksia rihmastomaiseen leikkiin, oivallukset syvenevät…
-
Netti pelaa – Ilona Pajari
”Mä olen valmistautunut tähän koko elämäni.” Teini saa perheemme kuulostamaan sekopäisiltä survivalisteilta. Mutta totta se on: elämäntapamme, koko laajennetun uusperheen, on erittäin koronayhteensopiva. Nörtin elämää ei hetkauta kuin nettiyhteyden katkeaminen. Lapset pelaavat kavereidensa kanssa kuten ennenkin; vain nuorimmainen pitää sekopäisiä Skaips-konferensseja parhaan ystävättärensä kanssa yhteisten leikkihetkien sijasta. Minun ystäväni jakavat huonoa heviä Facebookissa ja lauantaisin…